Tänään siis olimme toistakertaa toko treeneissä.
Kennelmajalle päästyämme käytin Bellaa ensin vähän pissalla ja Bellalla olikin heti taas neliveto päällä.
Sitten treenit jo alkoivatkin.. Ensin otettiin "läksynä" ollutta perusasentoa. Bella teki ensin aika todella huonon perusasennon, mutta sitten alkoikin tulla jo niitä hyviä perusasentoja! Kun ohjaaja sitten tuli katsomaan meidän osaamisemme, Bella teki ihan mielettömän hienon asennon.. :) Mutta nyt ollaan kuulemma siinä pisteessä, että asento ei saa yhtään tulla edemmäkis tai Bella taas edistää.. Eli vieläkin täytyy vähäsen hioa tätä liikettä.
Sitten otimme luoksepäästävyyttä ja kummatkin ohjaajat kävivät koirat vuorotellen läpi. Bella istui nätisti ,vaikka häntä alkoikin vähän heilua siihen tahtiin, että "kohta mä nousen ja moikkaan oikein kunnolla!" :D
Sitten uutena asiana, seuraaminen. Omaan silmään seuraaminen ei kyllä ollut mitään kaunista katseltavaa.. Joko Bella vähän jätätti tai edisti, katse ei tiiviisti tuijottanut vaan välillä hamuili ympärille.. Pysähdykset edisti paljon.. Mutta ohjaajien mielestä meni ihan hyvin, nyt vaan se edistäminen kuntoon niin kaikki on hyvin. Jokainen teki tasonsa mukaan, ja me kun ollaan sitä seuraamista kuitenkin aikakauan jo harjoiteltu, niin otettiin vähän niitä käännöksiä ja niitäkin täytyy nyt alkaa hioa kuntoon! :)
Lopuksi sitten vielä iloinen luoksetulo, ja se olikin iloinen, sillä Bella tuli ihan täysillä luokseni :D
En kyllä voi muuta ,kuin ihmetellä tuota koiruutta. Nykyään into tekemiseen on niin suunnaton! Ennen Bella ei olisi jaksanut millään keskittyä tekemiseen, mutta nykyään kyllä tykkää jo tokoilemisestakin.

Tänään sitten varmistui, että, kun viikonloppuna RSKK järjestää tuolla Riihimäellä pentunäyttelyn, niin minä menenkin sinne tarkistamaan rokotuksia.. :D