Tänään ollaan taas otettu rauhallisesti ja vain vähän ollaan ulkoiltu. Flunssan merkkejä ei todellakaan enää paljoa näy! ja vain muutaman kerran olen Bellan kuullut yskäsevän..
Into tokoiluun ja muuhun treenaamisen alkaa kasvaa, ainakin minulla! Toivottavasti päästään treenaamaan madollisimman pian..

Tänään sain postissa kirjeen RSKK:lta ja siinä oli mm. ilmoitus, että RSKK:n jäsenet saavat B-H kenneltarvike myymälästä kanta-asiakas kortin ja siinä samalla sellainen lipuke jolla sai 10 siankorvaa hintaan 4e!
Käytiin siis "koira kaupoilla" :D
Eli ensin käytiin tuolla B-H kenneltavike liikkeessä hakemassa niitä siankorvia.
Sitten käytiin mustissa ja mirrissä hakemassa Bellalle ruokaa, nykyään syötämme Royal Caninin Golden retriever ruokaa. Osallistuimme Royal Caninin tutkimukseen noista breed ruuista ja siksi saimmekin säkistä alennusta (saamme alennusta seuraavan 3kk ajan ja sitten neljännen säkin ilmaiseksi!) ja saimme 3e luun. Lisäksi saimme uuden astian ruuan säilytykselle ja Royalin koira&kissa kalenterin 2008-2009. :)

Bella on taas tänään keksinyt kaikkea tekemistä tylsiä sisälläolo aikoja piristääkseen :D ,se on mm. kannellut erilaisia jugurtti purkkeja, silpunnut papereita joita se haki puukorista.. Olen myös tehnyt taas aktivointia, tänään vuorossa oli nakin piilotusta maitopurkkiin :D