Hyvinkäällä tänään.. SNJ päänäyttelyissä. Syksyn ekat sisänäyttelyt. Ja vuoden toiseksiviimeiset näyttelyt. Jälleen nuortenluokassa. Kultsuja ilmoitettu hurjat (noin) 140! joista nuoria narttuja 10 (oikeasti 12, eli 2 poissa) Nartuilla tuomarina Sue Almey, Englannista. Mukana siis minä, äitini, siskoni ja Bella.

Näyttelypaikalle luultiin saapuvamme ajoissa, mutta ei, halliin päästyämme saimme etsimällä etsiä paikkaa häkillemme..
Uroksille ja nartuille oli omat kehät, ja siinä me sitten katseltiin narttuja. Pikkupennut, isot pennut, junnut ja sitten alkoikin meidän kehä.
Ihmekyllä tänään jännitti enemmän kuin piiitkään aikaan! Kehässä Bella ei oikein seissyt (tais olla mun vika) ,mutta juoksi onneksi nätisti.. eli ei tuittuilua tai temppuilia. Sitten mentiin odottelemaan laatuarvostelua. Me oltiinkin viimeisiä ,eli odotella saatiin tovi. Neuvoja sain (kiitos Minttu!) ja niimpäs esitinkin Bellan sitten vapaasti. Nyt B seisoikin paremmin, ei siis liikkunut edestakas,edestakas ja jalatkin pysyivät paikallaan :'D
Juoksuosuus sitten niinsanotusti meni överiksi. Bella päätti nimittäin juosta taas kuin hevonen! (JOHTUNEE esitys tavasta ja liian nälkäisestä koirasta..) :( Jalat "lenteli" ylös-alas ja plaah, "epävakaat etuliikkeet" lukee arvostelussa. Mutta mikä positiivistä, selvittiin ilman hyppimistä.. :) Olin myös esittänyt Bellaa hieman "väärin" ,jos niin voi sanoa, eli seisoin liian lähellä Bellaa. Näinollen Bellan pää oli lähes suorana ylöspäin -> etukulmaukset katosivat.. :'D Mutta ainakin häntäheilui iloisesti..
Pikku virheitä, pikku virheitä.. mutta niistähän sitä oppii!
Ja, EH sieltä jälleen tuli..
Täytyy myöntää, että kyllä sitä ERIä jo pikkuhiljaa alkaa odotella, tai edes jonkinlaista sijoittumista! Nyt kun ollaan jo niinkauan saatu vain sitä EH'ta ja lisää EH'ta.. :)

Seurailimme kultsujen kehät loppuun ja kotona oltiin 15.30 aikoihin.

Mutta, kuitenkin, olen ihan tyytyväinen, enkä suinkaan pettynyt. Täytyy muistaa, ettei näyttelyitä saa ottaa liian vakavasti, enkä otakkaan! =)
Mukava päivä oli, paljon nähtiin tuttuja, muutamia Vofcit's kasvattejakin oli paikalla! Harmikseni vain monet Voffit olivat poissa..
Ostettiin muuten näyttelyistä Bellalle fasaanin siipi. Saadaan vähän tutustua riistaan, vaikka sitten neuvoksi saatiinkin, ettei fasaaniin kannata koiraa totuttaa, sillä sitten ei välttämättä varis enää kelpaa, kun on tottunut niin "hyvään" lintuun.

Seuraavaksi sitten messarit, katsotaan josko sieltä eri repeisi, ja josko vähän paremmin sujuisi esittäminen ja muutkin kurvit.. :D

Loppuun vielä se arvostelu:
"Happy golden temperament. Sweet head and expression. jotain en saa selvää in front with east-west stands. Level topline and good jotain. Movement very irrattic in front"

Vapaa suomennos: (kävin käännöspalvelussa..)
"Iloinen kultainen luonne. Suloinen pää ja ilme. Niukat etukulmaukset ja itä-länsi etutassut. Tasainen ylälinja. Hyvät takakulmaukset. Epävakaat etuliikkeet."
~Sue Almey, Englanti, EH