Sunnuntaina oli viimeinen lomapäivä, eilen alkoi tai oikeastaan, jatkui koulu. Ja tänään oltiin sitten taas vapaalla! Kyllä oli järkevää (LUE: järjetöntä) ,että eilen piti mennä kouluun...

Joten, tänään taas lomailtiin! Operaatio katujen valtaus jatkuu, sillä sain aamulla idean, että tänään treenattaisiin BH'n kaupunki osuutta, joten lähdimme illemmalla Riihimäelle lenkille ja siinä samalla sitä treeniä sitten sai. Kävelimme ensin vähän "esikaupunki alueella" ja siitä suuntasimme ihan keskustaan. Aluksi Bella veti ja oli muutenkin ihan innoissaan kaikista jännittävistä uusista hajuista. Heti aloinkin opettamaan, että kun ylitetään tie, niin ensin Bellan täytyi istua. Bella oppikin tämän tosi nopeasti. Jonkun aikaa käveltyämme myös vetäminen loppui ja Bella alkoi itse ottaa kontaktiakin!
Erään puistotien kohdalla otimme lyhyen paikalla makaamisen, joka menikin erinomaisesti! :)
Myös keskustassa Bella käyttäytyi moitteettomasti. Oli ilo huomata myös se, että Bella ei kamalasti ihmisistä välittänyt.

Huomenna taas kouluun.. Murr..