Ensimmäinen yö Hilallla meni ihan hyvin, jonkunverran se vinkui, mutta se nyt on ihan normaalia ensimmäisinä öinä. Toinen yö meni jo paremmin, vähän vinkui, mutta muuten meni ihan rauhallisesti. Saa nähdä miten tänä yönä menee, ainakin tällähetkellä on hyvin väsynyt pikkuneiti, kun ei meinannut millään malttaa nukahtaa ja ulkonakin jaksoi vielä juosta kuin ei olisi koskaan siellä ollutkaan.. :D

Muuten Hilla on kotiutunut hyvin, nyt se jo on kuin olisi asunut täällä koko pienen ikänsä.. Bella on ottanut pikkuneidin hyvin vastaan, myös Bella on tällähetkellä toosi väsy, koska sen on pitänyt kokoajan tarkkailla Hillan menemisiä, ja silloinkin kun pikkuneiti tulee sisälle nukkumaan, Bella haluaa jäädä ulos touhaamaan.. ;)

Tänään Bella onkin opettanut Hillan kaivamaan kuoppia.. Bella sai hepulin ja alkoi kaivaa kuoppaa, Hilla katseli vieressä ihan hepuleissa ja kun Bella lähti kuopalta, alkoi Hillakin kaivaa ihan innoissaan. Hillasta on muutenkin tullut  oikea rämäpää, jos se jotain tahtoo, se sen myös tahtoo ja tekee kaikkensa saadakseen tahtonsa läpi.. Kaksi hiirenraatoakin se on jo löytänyt, muttei tietenkään saanut syödä niitä! Hilla leikkii leluilla tosi riehakkaasti, se oikein murisee ja haukahteleekin niille.. On siinä meillä oikea pikkupiru, mutta ihana ja söpö sellainen! ;) Ulkona se muuten kulkee jo vapaana ja seurailee aika hienosti ihmisiä..
Hilla onkin jo tavannut Varra seefferin, saivat vähän nuuskia ja Hetaa (norfolkinterrieri) se on saanut myös vähän nuuskia. :)

Bellalle ei kuuluu mitään sen ihmeempiä, kuin "lasten hoitoa" vaan.. :D
Tänään ei olla keritty tokoilemaan, mutta huomenna olisi tarkoitus vähän enemmän treenata, kun on ihmisiä kotona kaitsemassa tuota pikku Hillaa..

1243020126_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

1243020244_img-d41d8cd98f00b204e9800998e
^jännä juttu.. kani meinaan