Niinhän se on, että arki koittaa aikanaan. Mulla se arki oli vastassa tänään, sillä ne koulut nyt sitten alkoivat.. Viimeinen vuosi peruskoulua eli yhdeksäs luokka käynnistyi tänään.. Ei kyllä jaksaisi vielä opiskelua, kyllä se kesä olisi saanut jatkua.. edes hieman pidempään!

Hienosti oli Hillakin ollut kotona ensimmäisen koulupäivän ajan. Mitä nyt oli suolistanut petiään. Kun tulin kotiin, Hillan pedin sisälmykset (pumpulit) olivat levitettynä pitkin huonettani, vesikuppia myöten..

Nyt saan tänne blogiin kirjoitettua jotain oikeaa koiriin liittyvää, sillä tänään treenailin kummankin kanssa. Aloitin Hillalla , sillä se oli ihan hirvittävän energinen! Ensin näyttely-juttuja. Juokseminen alkaa jo pikkuhiljaa luonnistua, alussa Hilla vähän hyppi ja pomppi ja hössötti, mutta loppua kohden se rauhoittui, ja sitten jo juoksi kuin vanhatekijä! Myös seisominen onnistuu jo hienosti, Hilla antaa asetella ja jaksaa seistä suht pitkiäkin aikoja paikallaan.
Sitten vähän tokoilua. Otin istumista, joka sujuu jo täydellisesti. Sitten maahan menoa, jossa olen alkanut vähentämään käsiapuja. Myös tämä sujui hienosti!
Lopuksi vielä perusasentoa. Oli ihanaa huomata, että perusasento alkaa jo jäädä Hillan päähän!!
Treenit siis sujuivat ihan mahtavasti.. Hilla oli kokoajan ihan täpinöissään ja innoissaan kun sai puuhata. Toimelias pentu.. :)

Sitten oli Bellan tokoilujen vuoro.. Myös Bella oli ihan inoissaan kun pääsi treenaamaan. Seuraaminen meni hienosti. Seuraamisen jälkeen otimme meidän hankalimpia liikkeitämme, eli liikkeestä seisomista ja luoksetuloa. Liikkeestä seisominen  oli hieno, Bella pysähtyi ensimmäisellä käskyllä, liikkui pari askelta, mutta jäi sitten seisomaan paikoilleen! Edistystä siis, jos miettii kokeita, joissa Bella käveli perässäni ja tuli lopuksi eteeni istumaan..
Sitten otettiin luoksetuloa, jossa meillä ongelmana se, että Bella ennakoi, eli ei jää istumaan paikoilleen, vaan lähtee kävelemään perääni tai lähtee luokseni ennenkö ehdin edes kutsua.. tai sitten se tarvitsee kaksoiskäskyt siihen, että tulee luokseni..
No, itse treeniin siis.. Ensimmäisellä kerralla B lähti kävelemään perääni, mutta pari toistoa ja saatiin onnistuneita suorituksia! :) Eli treenasimme niin, että jätin Bellan istumaan, kävelin pois ja palasin Bella luokse. Palkkasin siis siitä, että istui paikoillaan..

Oli tosi kiva treenata oikein kunnolla pitkästäaikaa, etenkin, kun molemmat koirat olivat ihan innoissaan ja täpinöissään.. Hassuja, mutta hienoja koiria! :)