Tänään pyörähdimme Hillan kanssa mätsäreissä Riihimäellä. Mätsärit järjesti eläintenauttajat ja se pidettiin Eläinsuojelukeskus Onnen Tassussa Riihimäellä. Rahat menivät siis hyvään tarkoitukseen! :) Paikka olikin mulle tosi tuttu, sillä olin Onnen Tassussa TETissä viime syksynä..

Hilla oli jälleen pennuissa. Pentujen alkuperäinen tuomari oli tehnyt ikävän tempun, ja jättänyt tulematta paikalle mitään ilmoittamatta. Niinpä Onnen tassusta adoptoidut koirat tuomaroinut julkisuudestakin tuttu Rakel Liekki siirtyi tuomaroimaan myös pennut! Pentuja oli yhteensä n. 32.
Kilpailimme numerolla 16. Ennen kehäänsä Hilla leikki erään welsh corgin kanssa ja meidän tuurilla saimme tietenkin tuon leikkikaverin pariksemme kehään.. :D Hetken kävi mielessä ajatus, että tästä ei tule yhtään mitään, mutta ei H kaveristaan enää kehässä jaksanut välittää. Siltikään tänään ei Hillalla ollut oikein halua esiintyä. En tiedä, että mistä se sitten johtui, mutta H olisi mieluummin nuuskinut maata ja leikkinyt muiden kanssa.. :D
Sain Hillan kuitenkin juoksemaan suht hyvin, vaikka maassa olikin paljon hyviä hajuja. Sitten seisotimme koiria ja tuomari tuli tutkimaan meitä. Hilla kuulemma esiintyi ammattimaisesti :D Tuomari juoksutti kolmion, minkä Hilla juoksikin hyvin, eikä paljoa haistellut. Tuomari ei osannut päättää kummalle olisi antanut sinisen ja kummalle punaisen, joten antoi meille molemmille punaiset nauhat! :P Näin kävi monen muunkin koirakon kohdalla, joten punaisten kehä oli tosi täynnä, kun taas sinisten kehässä oli n. 8 koirakkoa.

Punaisten kehä oli tosiaan ihan täynnä. Ensin tuomari juoksutti kaikkia muutaman kerran kehän ympäri ja valitsi sitten jatkoon pääsiät, noin 10 kpl.. Tälläkertaa me pääsimme jatkoon! Seisotimme koiria, ja tuomari valitsi neljänneksi tulleen koirakon. Sitten kuulutettiin kolmanneksi tulleen koirakon nimi, ja se oltiin me!! :)
Eli tänään olimme pun3! Jipiiiii!! Tuomari kehui, että meillä on todella hyvä kontakti.. ;)

Palkinnoksi saimme koiran keksejä (jotka puuttuvat allaolevasta kuvasta), juoma kipon, kakkapusseja + säilytys pussukan niille, avaimen perän (on vielä sopivasti kultsu!), kynän sekä meidän ihka ensimmäisen pokaalimme!! Oli kyllä tosi hyvät palkinnot ja mahtava päivä muutenkin..